Hankalat tapaamiset

“Uuden kumppanini isot kouluikäiset lapset eivät halua tavata minua silloin kun tulevat isäänsä tapaamaan. He eivät yövy meillä, mutta haluavat ehdottomasti, että minä en ole lapsineni kotona silloin kun he tulevat käymään. Kuinka pitkään tällainen voi jatkua? Onko tämä mitenkään normaalia?”

Olet kunnioittanut kumppanisi lasten toivomusta ja ollut lapsinesi milloin mummolassa, milloin jossain muualla. Kirjeestäsi päätellen suhteenne on vielä varsin lyhytikäinen ja ymmärrettävästi lapset eivät ole ehtineet tottua ajatukseen, että isä on rakentamassa uutta elämää jossain muualla kuin kotonaan. Mikäli kumppanisi omasta erosta on kulunut vain lyhyt aika (esim. muutamia kuukausia), lapset eivät ole ehtineet tottua edes siihen ajatukseen, että isä ja äiti asuvat eri osoitteissa.

Ehkä lapsille on tullut liian monta isoa muutosta pienen ajan sisällä. He haluavat pitää kiinni siitä osasta isää, joka vielä on muuttumatonta. Joskus tapaamisesta kieltäytyminen on myöskin lasten pyyntö, että isä tulisi takaisin. He haluavat kieltäytyä uskomasta, että isä aikoo tosissaan sitoutua johonkin toiseen.

Luulen, että tarkemmin ajateltuasi voit nähdä tilannetta lasten kannalta. Anna heille aikaa rauhassa tottua heidän elämänsä isoihin muutoksiin. Lapset haluavat äärimmäisen harvoin olla ilkeitä, heillä on omat syvemmät sisäiset syynsä vastahakoisuuteen. Joskus heidän taustallaan voi olla oman äidin katkeruus, mutta sitäkään ei voi ohittaa. Väkisin järjestetyt tapaamiset tuhoavat usein mahdollisuudet siltä, että tulevaisuudessa suhteet miehen lapsiin voisivat kehittyä suotuisasti.

Elämän isoilla valinnoilla on aina seurauksensa. Uusien perhekuvioiden asetelmat voivat olla arvaamattoman monimutkaisia. Tehdessämme valintoja lupaudumme sanattomasti ottamaan vastuun myös seurauksista.

Kysyt, kuinka kauan tällaista kestää. Vastaan kokemuksen tuoman matemaattisen keskiarvon pohjalta. Eron kriisiin tottuminen kestää vähimmillään yhden vuoden. Sitten vähitellen vastahakoisen eron kokeneille alkaa valjeta, että tulevaisuuttakin on olemassa. Näinkin voi elää. Siihen mennessä on opittu elämään uudessa todellisuudessa.

Vuoden jälkeen lapsi voi jo ajatella, että isällä tai äidillä voisi olla uusi elämä jonkun uuden kumppanin kanssa. Tila uusille asioille alkaa olla valmistettu hänenkin elämässä.

Kun on kyseessä ihmismielen hallittu sopeutuminen uusiin asioihin ja uusiin ihmisiin, vanha roomalaisten sanonta “Kiiruhda hitaasti” on yhä lakastumatonta elämänviisautta.